lauantai 31. heinäkuuta 2010

Tämän viikon agit

Maanantaina treenattiin Merjan kanssa ja Pirittakin saapui yllärinä paikalle. :) Ohjasin aluksi Tassua ja sitten edelleen lainakoira Avaa. Kokeilin myös Pietaria, mutta se ei ollut oikein mukana jutussa vieraan ohjaajan kanssa.. Tassun kanssa halusin alkaa hiomaan vähän kääntämistäkin hurlumhei-juoksemisen sijaan. Vähän se tuntuma on hukassa, että missä vaiheessa jarrua, ettei vauhti hidastu liikaa tai liian aikaisin. Ysihyppyä mentiin molemmista suunnista. Tassu tuntui tosi kivalta ja vauhtia riitti! Ainut, että puomille meno ei oikein ollut hanskassa, vaan Tassu valitsi putken vähän liian usein.

-----
Torstain treeni, edelleen Merjan kanssa. Haluttiin jatkaa putki-kontakti -yhdistelmien treeniä, ja Tassun kanssa halusin jatkaa kääntötreeniä, joten rakennettiin alla oleva rata. Varsinaisesti treenattiin esteitä 1-15, mutta sitten jatkettiin ex tempore vielä esteet 16-21. Muutenkin pyörittiin lopuksi putki-putki-A-puomi suunnalla ja vahvistin oikean estekäskyn kuuntelua. Tänään Tassu tuntui käteen huippukivalta! Kääntämiseen alkoi löytymään jo se oikea ote ja ei sinkoillut enää pelkkiin putkiin kontaktien sijasta! :)

Treenasin myös Hurjan kanssa. Ihan jees, mutta nyt ei ole motivaatiota oikein mihinkään muuhun hiomiseen sen kanssa, kunhan saatais vaan ne kepit ennalleen! Paremmalta ne tosin jo näyttää, mutta ei siihen ykkösväliin voi vielä yhtään luottaa. Olen siis käynyt jokusen kerran kentällä ottamassa vaan puolikkaita keppejä suorasta linjasta/lievästä avokulmasta hyvällä palkalla. Tämän päivän radalla jätettiin neloshyppy välistä, että saatiin pieni avokulma Aalta kepeille.

Ei kommentteja: