keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Viime viikonlopun kisat

Kisat järjestettiin OKK:n toimesta Haukkiksella ja tuomarina oli Seppo Savikko. Kisasin lauantaina Tassun kanssa kaksi starttia ja Hurjan kanssa yhden ja sunnuntaina oli sama setti.

Lauantaina päälimmäisenä jäi mieleen tosi kummallinen päivä, kun molemmat koirat sinkoili tavoistaan poiketen ihan minne sattui! Perjantaina oltiin Minnalla treeneissä hetsattu Tassua lähdössä oikein kunnolla ja tein persjättöjä vähän joka väliin, jotta vauhti säilyisi valsseja paremmin. Noh, ehkä tästä johtuen Tassu varasti ekan startin lähdössä ihan ylitörkeästi. En olisi edes huomannut koko asiaa, ellei kentän laidalta olisi huudettu, että se lähti.. Radan alku oli kuitenkin sellainen suora, että ehdin vielä fyysisesti täysin hyvin mukaan ja nollalla mentiin keinulle asti, josta tuli vitonen, kun rata jatkui sivuun, enkä ollut kuitenkaan vielä ihan henkisesti mukana varmistamassa alastuloa. Sitten pari estettä eteenpäin ja puomin jälkeen Tassu hyppäsi kaikki mahdolliset esteet väärässä järjestyksessä tai väärin päin, joten painuttiin putken kautta loppusuoralle, jossa olikin hieno irtoaminen! Tää oli oikein hauska ja hyvän mielen rata tuloksesta huolimatta. :)

Seuraavassa startissa otin lähdön tarkemmin, mutta silti Tassu varasti heti, kun pääsin omalle paikalleni kakkosesteen taakse. Tää oli vähän sellainen kokeilurata, koska se sisälsi niiston, kaksi persjättöä ja yhden leikkauksen, siis täysin epätyypillisiä ohjauskuvioita Tassun kisaradalla. Treeneissähän nämä kaikki sujuvat ihan mainiosti, mutta jo eka persjättö sai Tassun menemään mun selän takaa väärälle esteelle ja toinen persjättö radan keskivaiheilla olisi kosahtanut myös. Näitä pitää siis harjoitella lisää, kun ne kuitenkin varmaan pitäisivät vauhdin valssia paremmin yllä koko radan ajan. Tassun saldo siis 2 x hyl.

Hurjan kanssa mentiin jälkimmäinen rata ja se kosahti kolmoshypylle, kun Hurja olikin ekstra irtoavalla tuulella ja hyppäsi kolmoshypyn sijasta väärän esteen ja suoritti vielä Aankin kaupan päälle. Eli se olisi pitänyt ottaa huomattavasti tiukemmin käsiin, mutta en osannut ennakoida tätä. Loppurata olikin täysin kontaktitreeniä ja ne kaikki olivatkin aivan loistavia hytkyineen kaikkineen.

Sunnuntaina halusin ottaa Tassun kanssa taas enemmän varman päälle ja varsinkin sen lähdön. Käytiin verkkaesteilläkin ja sielläkin Tassu varasti, samaten just ennen lähtöä ihan tasamaalla jätin istumaan ja varasti. Pääsin karjaisemaan sille kunnolla ja sitten varsinaisessa startissa se istuikin lähdössä kuin tatti. Mutta miinuksena, lähtö oli tosi epävarma ja mun stressi kostautui luultavasti sillä, että Tassu meni nelosesteen jälkeen haistelemaan maata lähelle aitaa ja oli tosi poissaoleva. Siitä ei tullut kuitenkaan kieltoa, mutta vitosesteellä se oli vielä muissa maailmoissa ja siitä kielto. Loppurata olikin jo ihan hyvä, paitsi putkesta putkeen radan loppuvaihella kaarros oli aika iso ja Tassu karkasi melkein renkaalle. Lopputulos oli kuitenkin vitonen + vaan 5,26 s. yliaikaa, joten nollalla aika olisi riittänyt ruhtinaallisesti ilman sitä haistelua.

Ennen viimeistä starttia tympäisi koko kisat aika kunnolla, mutta sitten rataantutustumisessa sain kasattua pään aika kunnolla ja radalle mentäessä oli harvinaisen rento fiilis. Ratapohja oli tosi sopiva Tassulle ja nyt se näyttikin taas ihan parasta osaamistaan. Lähtötilanne oli normaali, vauhti tuntui hyvältä, kaarrokset oli pieniä, kontaktit hyvät, mutta sitten se ei löytänytkään pimeää putkea, joka oli poikittain ihan melkein kentän reunassa kiinni siellä metsän puolella. Siitä tais tulla sitten kertaheitolla se kolme kieltoa ja hyl, mutta loppurata oli taas ihanan tuntuinen.

Hurjan kanssa mentiin taas se jälkimmäinen rata ja nyt olin jo varautunut sinkoiluun. Heti kakkosesteen jälkeen piti kääntyä tiukasti puomin alla menevään putkeen ja vaikka kuinka taas yritin kääntää, niin selän taaksehan se vilahti, mutta silti ihan oikein putkeen! Jatkettiin hyvää rataa, Aan kontakti hyvä, kepeille lähetys umpikulmaan hyvä, siitä renkaan kautta irtoaminen putkeen loistava, keinu hieno, mutta sitten mites kävikään sillä samalla pimeällä putkella. Samalla lailla Hurja juoksi siitä ohi toiselle puolelle, uudella lähetyksellä sama juttu, mutta sitten kolmannella kerralla löytyi, joten vielä ei ollut hyllyä. Rata jatkui taas hyvin, mutta ihan lopussa unohduin putkeen lähetyksen jälkeen, että siinä onkin kiire, jos meinaan ehtiä valssata putken toiselle puolelle. Myöhästyin, Hurja tais taas mennä selän taakse tai jotain, mutta yritin saada sen seuraavan hypyn leikkaamalla, tökkäs ja siitä kolmas kielto. No, toka viimeisenä esteenä olevan puomin kontakti taas hyvä ja maaliin hyvillä mielin! Eli Hurjalla ainakin oli hyvät kisat kontaktien suhteen! :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Kolmet treenit

Viime torstaina treenattiin OKK:lla molempien koirien voimin Gibsonin ratapohjalla. Ensin oli Tassun vuoro ja se tuntui taas tosi kivalta ja vaivattomalta! Eka kierros nollalla ja sitten piti vähän saada haastetta peliin ja kokeilin parissa kohtaa erilaista ohjausta. Kepeille vein joka kerta heittämällä putken oikealta puolelta ja se toimi hyvin, kunhan vaan olin ajoissa törkkäämässä käden heti siihen putken suulle. Kepeillä kesti hyvin sivuirtoamisen, kun valssasin okserin jälkeen ja muurilla takaaleikkaus. Huipputreeni! :)


Sitten illan hämärtyessä oli Hurjan vuoro ja nyt kun oli jo kentän valotkin päällä, niin ei ollut yhtään putkimörköä kentällä. Eli Hurja oli tosi kivalla hurlumhei-tuulella ja se oli vauhdikas ja irtoili kivasti, jopa ei-toivotuissa paikoissa! Puomin löytäminen oli ensin ihan hakusessa, Hurja ei voinut millään käsittää, että siinä putken vieressä on tosiaan puomi. Oli joko suuntaamassa renkaalle tai sitten sujahti putkeen. Mutta sitten uusintakierroksilla puomi löytyi hyvin! Puomilta kepeille ohjasin samoin kuin Tassun, eli koko ajan oikealta puolelta. Pituudelle irtosi kivasti ja leijeröinti putkeen onnistui hyvin ja kepitkin löytyi, kunhan vaan tajusin jarruttaa jo ennen putkea/putken aikana kunnolla. Sivuirtoamisen kesti ensin kepeillä hyvin, mutta toistolla jätti vimpat kepit pujottelematta. Leikkaus muurilla onnistui joka kerta, tai tökkäsi ehkä vähän, mutta hyppäsi kuitenkin. Hypyltä 14 meinasi aina karata puomille. Kontaktit hyvät ja keppejä treenattiin vielä ihan lopuksi lentävän palkan kanssa ja kesti taas sivuirtoamisen tosi hyvin. :)

-----
Tiistaina oli Activen viimeinen kerta tällä erää. Hurja tuntui aluksi tosi kivalta ja meno oli sujuvaa, mutta sitten tuli harmittava lentokeinu, jonka jälkeen se tuli tosi epävarmaksi. Muutenkin tosi tosi pitkästä aikaa varasti Aalla ja keinulla hytkystä. Vissiin oon taas antanut sille hitusen löysää viime aikoina. No, itse radalla käännös kakkoselta kolmoselle oli aika huono, sitten tehtiin kivan tuntuista rataa kepeille asti, jotka kyllä löytyi oikein, mutta ei ihan heittämällä. Keppien lopussa kesti hyvin sivuirtoamisen, kun valssasin ihan lähelle putkea, jotta sain etumatkaa. Hypylle 17 irtosi kivasti eteen-käskyllä, mutta sitten tuli se täys lentokeinu. Sen jälkeen ei irronnutkaan enää putkiin, mutta kepit löytyi oikein ja kesti keppien aikana taas hyvin sivuirtoamisen, kun oikaisin hypyn 5 toiselta puolelta loppusuoralle. Toisella kierroksella hiottiin keinun ja keppien väliä myös siten, että pystyi jättäytymään keppien oikealle puolelle putkien 20-22 ajaksi.


-----
Eilen OKK:lla pelkästään Hurjan kanssa. Tassu sai vielä huilia tämän päivän, kun pe-su on edessä kolmen päivän agiputki. Sovellettiin rata täysin oman mielen mukaan kentällä olevien esteiden mukaan. Hurja oli tänään aivan huipun tuntuinen! Liikkui hyvin, oli kuulolla, eikä tökkinyt yhtään! Alku sujui tosi hyvin kepeille, sitten putkesta irtosi takahyppyyn tosi kivasti ja päällejuoksu kympillä hyvä. Aalla varasti hytkystä ja pääsin karjaisemaan sille kunnolla, jonka jälkeen tein joka kontaktilla ylikorostuneen pitkät hytkysessiot. Rauhoittuikin sitten taas vaihteeksi kontakteille tosi kivasti! Toinen kierros taisi olla nolla ja lopuksi vielä testasin ihan suoraa lähestymistä kepeille pari kertaa ja se onnistui oikein ja imukin oli mainio putkea kohti! :) Nää oli todelliset hyvän mielen treenit!

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kisapäivitystä

Parit kisatkin ollaan käyty tässä muutaman viikon sisään ja kisakoirana on ollut Tassu.

Pietarsaaressa 22.8. oli kolme starttia Esa Muotkan radoilla, jotka olivat kivoja ja vähän haasteellisempia kuin mitä viime aikoina on näkynyt. Eka radalla Tassu ehkä muisti viime kertaisen ikävän olon napatyrän takia, kun oli ekan puoliskon radasta useamman kerran sinkoilemassa pois kentältä. Puolivälissä se sitten jotenkin heräsi ja loppuradalla se oli täysillä mukana. Nollalla mentiin esteelle 19 A asti, mutta sitten tipahdin itse täysin kartalta ja lähdin viemään ihan vikasuuntaan, jolloin hypättiin este väärin päin. Tulos siis hyl. Toisella radalla sitten tehtiin hyvä nolla ajalla -2,49, sij. 3/26. Kolmannella radalla mokasin taas itse, kun käänsin Tassua liian tiukasti nelosesteenä oleville kepeille ja sain sen aloittamaan pujottelun ekan kepin väärältä puolelta. Putki oli siinä ihan vieressä ansaesteenä. Sitten idiottina vielä yritin korjata sylkkärillä, joten vielä toinen kielto päälle. Loppurata oli kuitenkin hieno ja vauhdikas! Tulos 14,17.

KAS:n kisoissa viime viikonloppuna tuomarina oli Sari Mikkilä. Lauantain eka radalla tehtiin nolla, mutta yliaikaa tuli 0,12 s. Sijoitus kuitenkin 2/20. Toisella radalla tuli yksi kielto, kun lähdin ennakoimaan yhtä valssikohtaa, eikä Tassu lähtenytkään hyppäämään seuraavaa hyppyä. Tämä rata oli kuitenkin kivan vauhdikasta menoa ja aika olisikin varmasti riittänyt ilman kieltoa ihan hyvin. Tulos siis 5,76. Sunnuntain eka rata oli taas hyvä, mutta harmittavasti vitonen tuli puomin kontaktilta. Aika olis ollut -3,00. Sitten viimenen rata oli taas sujuva, mutta hieman hitaan tuntuinen ja tehtiin siis nolla yliajalla 1,75. Ei nämä Tassun ajat meinaa kyllä enää tällä nykymeiningillä riittää ihanneaikaan, tylsää!

torstai 2. syyskuuta 2010

Viime aikojen agit

Taas on ratojen piirtely ja blogin päivitys jäänyt, mutta ihan sinnillä muistelin kaikki viime viikkojen agitreenit. Kovin tarkkoja piirrokset siis eivät taatusti ole, mutta ainakin itse muistan treenit nyt taas paremmin!

-----
Hurja Activella. Yllättäen radan vaikeimmaksi kohdaksi muodostui (myös muilla koirakoilla) kepeiltä hypyt 5, 6 ja 7. Koira tulikin hirmuisen helposti vitosesta ohi, jos oli ajatukset jo itsellä vähän liian pitkällä, kun piti kuitenkin saada koira hyppäämään oikeaan suuntaan kutoselta seiskalle. Ensin yritin ihan vaan vedättämällä koko ajan oikealla puolella, mutta sehän ei onnistunut alkuunkaan. Sitten persjätöt ennen ja jälkeen vitosen, mutta siinä oli just se ongelma, että kun piti varmistaa vitoshyppy, niin persjättö oli myöhässä ennen kutosta ja koira hyppäsi lopulta sitten kutosenkin ihan vikasuuntaan. Valssi keppien jälkeen ja persjättö ennen kutosta + leikkaukset kutosella ja seiskalla oli ihan ok-ratkaisu, mutta vielä parempi olisi ollut tehdä valssit keppien jälkeen ja vielä vitosen ja kutosen väliin + leikkaukset kutosella ja seikalla, mutta sitä ei enää ehditty testaamaan. Leikkaukset Hurja kuitenkin kesti hirmu hyvin! :) Muuten rata muistaakseni meni hyvin ja tuntui kivalta!


-----
Tassu OKK:lla. Kakkosella testasin pyöritystä, sylivekkiä-jaakotusta ja niisto-persjättöä, joista viimeinen oli ehdottomasti nopeimman tuntuinen. Vitosella Tassu ensin hyppäsi väärin päin, kun ei tullutkaan vastakkaiseen käteen hyvin mukaan. Muuten rata tuntui tosi hyvältä ja putkihässäkkäkin meni oikein. Keppien 12 avokulmaan lähetys joka kerta hyvä!


Sitten Hurja teki illalla vielä saman radan. Halusin harjoitella sylivekki-jaakotusta, vaikka pyörityshän se Hurjan kanssa varmin olis ollut. Outoa kyllä, sain sen lähtemään takaakiertoon kakkosella parikin kertaa, vaikka eihän se oikeastikaan lähde kiertämään mitään estettä niin pienellä liikkeellä.. No, lopulta onnistui. Nelosen jälkeen puolivalssilla vitoselle ja törkkäys kepeille. Välistäveto hyvä ja taas törkkäys kepeille. Loppurata hyvä, vaikka viimeiseen putkeen sitten tökkäsikin.

-----
Hurja Activella viimeistä kertaa ulkokentällä. Eka kierroksella hirmu sujuvaa rataa esteelle 22 asti, jossa tuli ohi mun liikkeen mukana. Jaakotus hypyllä 26 ei myöskään onnistunut, mutta vissiin ohjasinkin sen ihan miten sattui, kun olisi vaatinut pienen sylivekin ennen hyppyä. Tätä kohtaa hiottiin sitten enemmän siten, että olinkin hypyn 25 oikealla puolella ja siitä leikkaus hypyllä 26. Kivalta tuntui näinkin, kunhan vaan uskalsin jarruttaa tarpeeksi ennen leikkausta. Takaaleikkauksen tein heti alusta pitäen myös hypyllä 8, joka onnistui hienosti! Sitten vaihdettiin myös valssi ysin jälkeen leikkaukseksi ja edelleen Hurja kesti sen tosi hyvin! :) Leijeröinti ennen putkea 13 onnistui myös hyvin. Toisella kierroksella olis tehty muuten nolla, mutta silloin Hurja sitten tökkäsi hypyn 8 takaaleikkauksessa. Muut leikkaukset sillä kierroksella silti onnistui!


-----
Tassu OKK:lla. Tässä oli pätkiä piirinmestaruuskisojen radoista. Nyt sitten muurin palikat ei tippuneet, vaikka käänsin kuinka tiukasti Tassua siinä hypyllä kummalta puolelta vaan. Putkesta 9 kääntyi ensin väärään suuntaan ja juoksi putken uudelleen. Okserin rimat myös pysyivät ylhäällä sekä jaakotuksella, lähetyksellä että valssilla. Putkiansakin vältettiin hypyillä 15 ja 16. Hyvät treenit!


Hurja taas teki illalla saman radan. Keppien aloitus tökki pahemman kerran, vaikka kuinka autoin ja suoristin ja lähetin ja vaikka mitä. Kolmosen ja nelosen väli oli myös epävarma. Ja putket tökki pahemman kerran, jopa suora putki 7. Tulin kyllä sitten siihen tulokseen, että kun oli jo tosi hämärää, niin se vaikutti tosi paljon. Koska eihän sen nyt yleensä noin huonosti putkiin uppoa! Eli pimeä putki 9 oli myös vaikea + oikeaan suuntaan kääntyminen putken jälkeen. Loppurata sen sijaan oli superhieno! Tein valssin okserilla, vekkasin ennen pituutta ja leikkasin hypyllä 15. Ja kesti hienosti! :)

-----
Hurja Activella sisähallissa ja meno tuntui tosi kivalta! Paitsi kepeillä oli ongelmaa, kun mun oli pakko törkätä avokulmaan, jolloin jäin väistämättä keppien oikealle puolelle ja oisin tehnyt päällejuoksun keppien jälkeen (jonka on kestänyt aiemmin tosi hyvin!), mutta nyt ainakin kun mentiin ihan seinää kohti, niin jätti pari viimeistä keppiä pujottelematta. Sitä treenattiin sitten namikupilla. Sitten olikin ihan sujuvaa rataa putkelle 22 asti. Tein persjätön hypyn 20 ja muurin välissä, mutta jos se oli vähänkään myöhässä, niin Hurja hyppäsi muurin ihan väärään suuntaan, jolloin putkeen lähetys piti varmistaa loppuun asti ja sitten olinkin ihan myöhässä viemässä puomille. Vekki ennen kahtakytä ja leikkaus muurilla oli paljon parempi ja edelleen Hurja kesti leikkauksen tosi hyvin! :) Sitten taas ihan hyvää rataa loppuun asti. Pakkovalssia ennen putkea pitää tosin selvästi treenata. Toisella kierroksella ei tainnut tulla muita virheitä, paitsi keppien lopetus ja viimeisen hypyn ohijuoksu.


-----
Päästiin vielä korvaamaan yksi poissaolo Activelle heti seuraavana päivänä ja treenattiin uutta rataa samalla ratapohjalla. Edelleen tuntui tosi kivalta ja sujuvalta meno! :) Käännös kolmosen ja nelosen välissä ei tosin tuntunut kovinkaan hyvältä. Kun ei vaan osaa jarruttaa+kääntää! Otin siis vastaan jostain kolmosen ja nelosen välistä ja vielä valssi nelosen jälkeen, jotta sain vietyä helpommin kepeille. Pakkovalssi kepeillä 13 ei onnistunut. Tätä pitää selvästi treenata paljon vauhdista, jotta osaa ohjata sen tarpeeksi maltilla! Sitten putkella 18 elin vielä eilistä rataa, enkä tajunnut lähteä liikkumaan hyppyä 19 kohti, joten siitä kielto. Ja Hurja vissiin eli kanssa eilistä rataa, kun sen oli useamman kerran posottamassa hypyltä 20 suoraan vaan putkea kohti. Hienosti kyllä irtosi sinne! Loppurata taas hyvä. Sitten testattiin vielä kepeille 5 lähetystä poispäinkäännöllä. Siinä taas varmastikin sen seinän läheisyys vaikeutti asiaa, mutta saatiin se lopulta onnistumaan. Tätä pitää treenata myös! Toisella kierroksella taidettiin tehdä nolla keppien 13 alotusta lukuun ottamatta.


-----
Näiden ohjattujen treenien lisäksi ollaan useamman kerran viikossa käyty hiomassa keppejä ja nyt myös putkeenlähetystä ekstrahyvän palkan kanssa. Tosi helppoa ja paljon onnistumisia, että saisi Hurjalle varsinkin sen keppivarmuuden, mikä on ollut sen bravuuri jo pitkään. Kun oon onnistunut pilaamaan kepit kokonaan tänä kesänä.