torstai 18. helmikuuta 2010

Agia

Tassun treeneissä tiistaina tehtiin tällaiset radat. Tai ainakin sinne päin, koska ratapohja ei meinannut millään enää muistua mieleen. En siis varmaan ole ollut henkisesti ihan kympillä mukana.. No, eka rata 1-13, jossa ei ongelmia. Toisella kierroksella sitten 1*-13*, jossa oli kiva putki-puomi -hässäkkä, saman tyylinen, kun mikä tyrittiin kisoissakin. Nyt halusin testata, että miten käy, jos ohjaan samalla tavalla, kun kisoissa, eli että en ota yhtään käsiin, vaan käskytän vaan puomille. Kun yleensähän Tassu menee näissä tilanteissa hyvin helposti oikealle esteelle. No, nyt ei mennyt, ei ekalla, ei tokalla eikä varmaan kolmannellakaan yrityksellä. Vissiin korvat oli kotona. Sitten otin kunnolla haltuun, jolloin puomi löytyikin heti ilman ongelmia.

-----

Sitten Hurjan tiistain treeni ja teemana irtoamista. Jes! :) Ensin tehtiin oikeanpuoleista harjoitusta 1-5, jossa piti saada koira kolmosen kautta putkeen siten, että itse jäi putken etupuolelle ohjaamaan. Ensin Hurja tuli pari kertaa kolmoshypyn ohi putken puolelta, mutta sitten alkoi onnistumaan! Vekki ykkösen ja kakkosen väliin auttoi ja kunnon käskytys. Käytin nyt sitä eteen-käskyä ja se tuntuu kyllä auttavan näissä lyhyissä irtoamisissa. Sitten samoilla esteillä A-C, jossa itse piti jäädä lähelle A-hyppyä putken takapuolelle. Onnistui useamman kerran! :) 

Vasemmanpuoleisessa treenissä piti saada koira kääntymään/irtoamaan putkeen siten, että itse pysyi koko ajan hyppyjen ja keppien välissä. Tää oli aivan huippua, kun Hurja vaan sinkoili putkeen ilman epäröintiä! Kerran ainoastaan varmaan kymmenestä lähetyksestä jäi kyselemään. Aluksi siis tehtiin vaan esteitä 1-4 ja samaa peilikuvana. Sitten vaikeutettiin, että putkesta piti vielä uudelleen mennä kepit. Avokulma oli helppo, kunhan vaan ehti ohjaamaan nenästä ykkös- ja kakkoskeppien väliin. Umpikulma sen sijaan oli vaikea, kun olisin halunnut sen onnistuvan vähän kauempaa vaan kepeille käskyttäen. Hurja teki siinä aina tosi ison kaarteen ekaan keppiväliin, eikä näyttänyt yhtään tajuavan koko juttua. Lopetin siihen, että kerran avustin sen kepeille nenästä viemällä. Näitä pitää treenata itsenäisesti!


-----

Keskiviikkona sitten taas Activella alla olevaa rataa. Eka virhe tuli jo heti kolmosella, kun Hurja ei tullut pakkovalssiin mukaan, vaan hyppäsi esteen väärään suuntaan. Uusinnalla hyvä! Seuraava ongelmakohta oli seiskahyppy, josta juoksi ohi vasemmalta puolelta. Sitten tuli seuraava virhe keinulla, josta juoksi ohi. Itse keinu oli kyllä hyvä, sitten kun sain Hurjan sinne. Loppu esteeltä 22 meni ihan höpöksi, kun unohdin valssata esteiden 22-23 väliin ja taistellen mentiin maaliin vaan jollain konstilla.

Pätkissä hiottiin väliä 4-10, että saatiin pussin jälkeinen elämä sujuvaksi. Kunnon käskytys ja ripeämpi lähtö putken jälkeen auttoi. Sitten hiotiin vielä esteitä 11-17, jotta saatiin lähestyminen keinulle sujuvaksi. Testattiin myös muurilla backlappia, kun aluksi ohjasin sen pakkovalssilla. Molemmat toimi! Sen sijaan ohjaaminen putken jälkeen hypyn 16 oikealta puolelta ei ollut hyvä, persjättö ennen keinua toimi paremmin. Mutta stopit keinulla oli kaikki hurjan hyviä! :)

Lopuksi vielä koko rata, joka sujui älyttömän hyvin pöydälle asti. Siitä lipesi alas ja jouduin hyppäyttämään Hurja siihen uudelleen. Loppu sujui tällä kertaa suunnitelmien mukaan, mutta hiottiin kerran vielä käännös esteeltä 22 paremmaksi. Kivat treenit! :)

maanantai 15. helmikuuta 2010

Tassulle hyl + nolla

Tassu kisasi sitten sunnuntaina Tuomo Pajarin radoilla. Eka startissa jouduttiin putkikaruselliin! Radan vitoseste oli puomi, jossa oli putken päät molemmin puolin. En edes ottanut Tassua yhtään käsiin, kun näähän sujuu yleensä niin hyvin. Annoin vaan puomikäskyn ja Tassu sinkosikin putkeen kauemmasta päästä. Sitten se juoksikin saman putken yhteensä kolmesti ympäri, ennen kun sain sen puomille.. ;) Tassu oli selvästi hurlumhei-tuulella, koska sinkoili väärille esteille myös tämän jälkeen. Mutta piristävää vaihtelua! :)

Toisella radalla se olikin taas sitten enemmän perässävedettävää mallia. Nolla tehtiin ajalla -1,22 ja sijoitus 6/13. Tää rata oli paljon helpompi ja suoraviivaisempi, joten se ekan radan fiilis olisi ollut tosi hyvä tällä radalla.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

2 x hyl, mutta hyvä mieli! :)

Kisattiin eilen KAS:n kisoissa ja tuomarina oli Tuomo Pajari. Hurja korkkasi siis nyt kolmosluokan ja parasta oli huomata tietty, että ei ne radat olleet yhtään ylivoimaisia. Ja ennen kaikkea, Activen ratojen jälkeen 18 + 19 estettä tuntuivat äärimmäisen lyhyiltä! :)

Ekana oli agirata ja homma kosahti jo ekalla hypyllä. Hurja hyppäsi sen jotenkin huonosti ja rymähti suoraan riman päälle. Luultavasti siitä syystä se sitten tuli kakkoshypyn ohi ja kun yritin korjata sen, niin sujahti siinä hollilla olevaan putkeen. Jatkettiin rataa ja seitsemäs este oli keinu, vielä suoran putken jälkeen.. Tuomarilla oli tiukka linja, että kontakteja ei saanut ottaa uudelleen, vaikka olisikin poistunut suoraan radalta. No, olin suunnitellut, että jos tulee läpi keinusta, niin sitten vaan oon vihainen ja lähdetään pois. Samoin ajattelin, että jos puomi tai A-este epäonnistuu, niin sama juttu. Nyt, kun ei ole ihan heti mitään tulostavoitteita, niin voin ottaa täysin tiukan linjan.

Mutta Hurjapa pysähtyi joka ikisellä kontaktilla! Sellaista ihmettä ei ole tapahtunut pitkään pitkään aikaan kisoissa! :) Lähdettiin siis hyppärille tosi hyvällä mielellä. Se olikin aikamoista vääntöä, mm. välistävetoja, joita ei ollakaan harjoiteltu ihan hetkeen. Tää rata oli musta aika hyvä, Hurja oli käsissä, mutta irtoili hyvin esteille. Yksi kielto otettiin sen välistävetopyörityksen kohdalla eka kierroksella ja sitten kun tultiin siihen kohtaan uudelleen radan loppupuolella, niin Hurja hyppäsi yhden hypyn väärään suuntaan. Eli taas hylky, mutta hyvä rata kokonaisuudessaan! :) Tänään sitten Tassun kanssa.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Activen agi

Tällä viikolla jouduttiin jättämään väliin tiistain agipäivä flunssan takia. Mutta keskiviikkona olo oli jo huomattavasti parempi, joten yhdet treenit sentään saatiin tällä viikolla alle ennen kisaviikonloppua. Siis Hurjalle, Tassu saa nyt taas pärjätä rutiinilla.

Agi ei tosin kulkenut tällä kertaa kovin hyvin. Homma levisi jo kakkoshypyllä ja sen jälkeen virhe kertaantui, joten maalissa olin joutunut muuttamaan miljoonaa ohjauskuviota, joka ei ole kovin hyvä juttu.. ;) Eli kakkosella tiukka kurvi venyi, jolloin en saanut Hurjaa lähetettyä kolmoselle niin hyvin, kun suunnittelin. Sitten olin jo vähän myöhässä persjätössä nelosen ja vitosen välissä ja taas lähetys kutoselle oli hankala. Sillon tulikin kiire ottamaan vastaan seiskan taakse ja tein valssin ihan väärään kohtaan. Sitten Hurja joutuikin hyppäämään kasin ihan väärässä linjassa, jolloin melkein meni muurista ohi. No, ei mennyt, mutta sen takia mun suunnitelma leikata kympillä epäonnistui, jolloin suosiolla kiersin itekin kymppihypyn. Sitten tuli taas kiire ohjata 12-13 sisäkurvissa. Tästä eteenpäin tais mennä ihan ok putkelle asti, jonka jälkeen kääntö taas epäonnistui ja hyppäs pituuden yhden kulmakepin väärältä puolelta. No, jatkettiin, mutta en ehtinytkään tehdä persjättöä suunnitellusti ennen muuria, jolloin jouduin leikkaamaan hypyllä 25. Se kuitenkin onnistui hienosti ja selvittiin maaliin!  Näin kun nyt tätä käyn läpi, niin ainut varsinainen virhe tais olla pituudella, (ellei tökännyt kiellon verran kutosella?), mutta siis hyvin sählä olo jäi koko radasta!

Pätkistä treenattiin ensin alkua kasille asti. Nyt kääntö kakkosella sujui ja persjättö myös ihan ajallaan, mutta kutonen oli edelleen tosi vaikea, kun piti ehtiä seiskalle ihmisnuoleen. Hyppyjä 4-7 hiottiinkin sitten hetken aikaa.. Sitten hiottiin pätkää 9-14, siis leikkausta kympillä ja vekkiä ennen hyppyä 13. Kolmanneksi vielä loppua 20-25, jossa kääntö putkelta pituudelle oli edelleen vaikea. Loppupalkan kanssa leikkaus hypyllä 25 onnistui joka kerta ja kerran testattiin myös se persjättö ennen muuria. Ehdin, mutta ei ihan optimaalisin ohjausvalinta.

Lopuksi vielä koko rata, jossa eka hylky tuli kutosella, kun edelleenkään ei irronnut sinne, jolloin pyörähti jotenkin siten, että hyppäs väärään suuntaan. Toinen hylky tuli taas putken 20 jälkeen, kun karkas selän taakse ja hyppäs ykköshypyn. Lisäksi meillä oli keinu putken paikalla ja tuli sen kyllä hyvin kakskakkoseen, mutta karkas siitä. Mutta mulla jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis tosta keinusta, vaikka tekikin virheen. Kyllä siitä vielä hyvä tulee ajan myötä.

torstai 4. helmikuuta 2010

Agilitypäivitystä

Taas on treenattu. :) Tassu pinkoi tiistaina alla olevan radan, joka sisälsi pitkästä aikaa pöydän! Ensin ohjasin normimeiningillä, eli suurimmaksi osaksi valsseilla. Tai oli siellä jopa yksi extreme-leikkaus, hypyllä 14 ;). Piti taas testata, että miksi ne leikkaukset on Hurjan kanssa niin vaikeita. Mutta en tiedä edelleenkään, koska Tassun kanssa ne on täysin helppoja ja sujuvia silloin harvoin, kun niitä tehdään. Noh, toka kierroksella piti vaihtaa ohjaussuunnitelmaa useammassa kohdassa ja nyt tehtiin mm. persjättöjä, lähetyksiä, vastaan ottamisia ja jaakotus. Ei sujunut niin hyvin kuin eka kierros, mutta kivaa oli!


-----
Sitten Hurjan tiistain treeni. Meillä ei ollut kouluttajaa ollenkaan, joten humputeltiin vaan aika rennosti rata pari kertaa läpi. Ja Hurja tuntuikin tosi kivalta! Ainoa virhe eka kierroksella oli puomilla, kun jättäydyin taakse ottamaan vastaan hypyn 5 taakse, niin Hurja kääntyi kontaktilla mua kohti ja tipahti siitä pois ennen lupaa. Toka yrityksellä sitten nolla kokonaisuudessaan. Päällejuoksu hypyillä 7-8 sujui hyvin ja ehdin jopa pakkovalssiin kymppihypyllä, kun lähdin kasihypyltä ottamaan tarpeeksi nopeasti etumatkaa. 

 
-----
Sitten muutaman tunnin takainen Activen treeni. Tai siltä se tuntuu, kun treenataan yökyöpelivuorolla.. Me vähän juteltiin Hurjan kanssa aiemmin illalla, että kun tiistaina yhteistyö pelasi, niin voitaisiin tässä treenissä rykäistä vihdoin se nolla. Tällä kertaa vaan ei tehtykään kylmiltään koko rataa, vaan kokeiltiin ensin paria pätkää. Mä valitsin eka kohdan 1-6, koska halusin kokeilla, miten ehdin perjättöön esteiden 4 ja 5 väliin, kun kolmonen pitää kuitenkin varmistaa aika läheltä. Ihan hyvin ehdin.. :) Sitten keinupätkä putkesta 8 putkeen 12. Eka otin Hurjan liian tiukasti käsiin ja tuli keinusta ohi. Toistolla tosi hyvä! Kolmas pätkä oli vielä keppien 17 jälkeinen elämä. Taas pääsin testailemaan perjättöjä, ensin keppien jälkeen ja sitten vielä hyppyjen 18 ja 19 väliin ja tää tuntui tosi luontevalta! :) 

Sitten tehtiin koko rata, joka sujui tosi hyvin hypylle 14 asti, jossa Hurja tuli taas ihan pöllösti vaan siitä ohi. Sitten kämmittiin vielä muurilla, mutta loppurata taas sujui. Kolmannella kiekalla tehtiin sitten keinua lukuun ottamatta nolla! :) Keinulla tuli hyvin kakskakkoseen, mutta sitten varasti. En ole vieläkään päättänyt, mitä teen seuraavien kisojen suhteen.. 

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Viime viikonlopun kisat

Kisattiin siis viime viikonloppuna oman seuran hallissa neljä starttia Tassun kanssa. Hurja jäi kotiin sen keinuongelman takia.. Tuomarina oli uusi tuttavuus Henri Luomala. Tassu oli lauantaina vähän poissaoleva, mutta sunnuntaina homma luisti paremmin. Ihanneajat tuntuivat olevan aika tiukat, ja radatkin aika suoraviivaisia, joten Tassun vauhti ei meinannut riittää. Täytyy nyt tosissaan keskittyä taas siihen motivaatiopuoleen.
  • Kisa A: tulos 5 (aika -2,88), sij. 7/18. Tassun nenä meni maahan siksi pieneksi hetkeksi ennen yhtä hyppyä, että tuomarin käsi ehti nousta. Mä luulin, että nämä nuuskimiset olisivat olleet takana päin jo aikaa sitten..
  • Kisa B: tulos 0,31, 6/18. Ihan sujuva rata, mutta ilmeisen hidas. Tassu tuntui kyllä reippaammalta kuin edellisellä radalla.
  • Kisa C, hyppäri: tulos -4,66, sij. 7/24. 
  • Kisa D: tulos -0,07, sij. 5/24.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Agilityt viime viikolla

Tiistaina Tassun treeneissä oli virhe ja ulos -treeniä. Olipas kivaa taas! :) Hiki kyllä tuli ja Tassunkin kunto oli kovilla, kun neljä koirakkoa kiersi samaa rataa uudestaan ja uudestaan, tai kiersi siis aina siihen asti, kunnes kosahti. Tassu oli kyllä tosi kivalla päällä, kun vauhtia ja intoa oli pitkästä aikaa kunnolla! Testailtiin miljoonaa erilaista ohjaustapaa jokaisessa mahdollisessa kohdassa, mutta lopussa Jonnakin totesi, että eka nolla oli paras. Eli se oli se meidän normaalin tyylin rata ja tuntui kyllä itsestäkin luonnollisimmalta. Tassulla perusohjaus on kyllä se, mikä kannattaa. Kikkailut jätetään ihan muille.. :)

-----
Hurjan treeneissä oli sattumalta vähän samaa ideaa, kun radalla 1-5 oli tarkoituksena kokeilla taas miljoonaa eri tyyliä pyörittää koira hypyillä 3 ja 4. Huomas vaan taas, ettei pienen irlantilaisen pää oikein kestä näitä lukuisia toistoja samoilla hypyillä, kun ympärillä on vielä toisia koiria suorittamassa omia pikku treenejään. 

Keinua treenattiin vähän sivummalla ja testailin rintamasuunnan kääntämistä koiraan päin ennen keinulle lähettämistä. Jaa-a, ei tästä yksittäisen keinun hiomisesta kyllä saanut yhtään mitään hajua siitä, että toimisiko radalla. Itsenäisesti kokeiltiin myös esteillä 6-9 eri tapoja ohjata tää kuvio. Ei mennyt ihan putkeen, kun itse olin jo aika kotiinlähtötunnelmissa, mutta sitten lopuksi rykäistiin se backlapilla ja Hurjapa irtosikin putkeen. Huisia. :)

-----
Keskiviikkona Activella tehtiin taas pitkää rataa. Hurja meni ihan kivasti kasihypylle asti, mutta kun eka virhe tuli, niin homma levisi ihan täysin, eikä se enää mennyt mihinkään. Räkytti vaan kädessä kiinni ja juoksi esteiden ohi. Mainittakoon kuitenkin, että koko treenin ajan Aan ja puomin kontaktit oli hyvät ja kepit samaten vaikeasta lähestymisestä huolimatta.

Eka kierroksen jälkeen hiottiin alkua, mm. perusleikkausta neloshypyllä. On se sitten vaikeeta! Tää leikkaamisongelma on kyllä varmaan henkistä laatua, kun ei se oikeasti edes ole vaikeaa. Nyt mä vannon, että ens kesänä, kun esteille taas pääsee vaikka joka päivä, niin me hiotaan tähän hommaan joku tolkku. Toinen pätkä, jota hiottiin oli esteet 10-14. Tai lähinnä persjättöjä ennen ja jälkeen hypyn 13. Nää vois toimia aika hyvin Hurjan kanssa, jos niitä vaan tekisi enemmän.

Lopuksi tehtiin taas koko rata ja tällä kertaa renkaan paikalla oli Hurjan vuorolla keinu. Nyt ei ollut lentokeinusta puhettakaan, mutta vuorostaan himmailtiin. Taitaa KAS:n kisat vielä jäädä väliin, jos ei ihmeitä tapahdu.