Tällä viikolla jouduttiin jättämään väliin tiistain agipäivä flunssan takia. Mutta keskiviikkona olo oli jo huomattavasti parempi, joten yhdet treenit sentään saatiin tällä viikolla alle ennen kisaviikonloppua. Siis Hurjalle, Tassu saa nyt taas pärjätä rutiinilla.
Agi ei tosin kulkenut tällä kertaa kovin hyvin. Homma levisi jo kakkoshypyllä ja sen jälkeen virhe kertaantui, joten maalissa olin joutunut muuttamaan miljoonaa ohjauskuviota, joka ei ole kovin hyvä juttu.. ;) Eli kakkosella tiukka kurvi venyi, jolloin en saanut Hurjaa lähetettyä kolmoselle niin hyvin, kun suunnittelin. Sitten olin jo vähän myöhässä persjätössä nelosen ja vitosen välissä ja taas lähetys kutoselle oli hankala. Sillon tulikin kiire ottamaan vastaan seiskan taakse ja tein valssin ihan väärään kohtaan. Sitten Hurja joutuikin hyppäämään kasin ihan väärässä linjassa, jolloin melkein meni muurista ohi. No, ei mennyt, mutta sen takia mun suunnitelma leikata kympillä epäonnistui, jolloin suosiolla kiersin itekin kymppihypyn. Sitten tuli taas kiire ohjata 12-13 sisäkurvissa. Tästä eteenpäin tais mennä ihan ok putkelle asti, jonka jälkeen kääntö taas epäonnistui ja hyppäs pituuden yhden kulmakepin väärältä puolelta. No, jatkettiin, mutta en ehtinytkään tehdä persjättöä suunnitellusti ennen muuria, jolloin jouduin leikkaamaan hypyllä 25. Se kuitenkin onnistui hienosti ja selvittiin maaliin! Näin kun nyt tätä käyn läpi, niin ainut varsinainen virhe tais olla pituudella, (ellei tökännyt kiellon verran kutosella?), mutta siis hyvin sählä olo jäi koko radasta!
Pätkistä treenattiin ensin alkua kasille asti. Nyt kääntö kakkosella sujui ja persjättö myös ihan ajallaan, mutta kutonen oli edelleen tosi vaikea, kun piti ehtiä seiskalle ihmisnuoleen. Hyppyjä 4-7 hiottiinkin sitten hetken aikaa.. Sitten hiottiin pätkää 9-14, siis leikkausta kympillä ja vekkiä ennen hyppyä 13. Kolmanneksi vielä loppua 20-25, jossa kääntö putkelta pituudelle oli edelleen vaikea. Loppupalkan kanssa leikkaus hypyllä 25 onnistui joka kerta ja kerran testattiin myös se persjättö ennen muuria. Ehdin, mutta ei ihan optimaalisin ohjausvalinta.
Lopuksi vielä koko rata, jossa eka hylky tuli kutosella, kun edelleenkään ei irronnut sinne, jolloin pyörähti jotenkin siten, että hyppäs väärään suuntaan. Toinen hylky tuli taas putken 20 jälkeen, kun karkas selän taakse ja hyppäs ykköshypyn. Lisäksi meillä oli keinu putken paikalla ja tuli sen kyllä hyvin kakskakkoseen, mutta karkas siitä. Mutta mulla jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis tosta keinusta, vaikka tekikin virheen. Kyllä siitä vielä hyvä tulee ajan myötä.
Mokomille hienoja tuloksia
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti