torstai 4. helmikuuta 2010

Agilitypäivitystä

Taas on treenattu. :) Tassu pinkoi tiistaina alla olevan radan, joka sisälsi pitkästä aikaa pöydän! Ensin ohjasin normimeiningillä, eli suurimmaksi osaksi valsseilla. Tai oli siellä jopa yksi extreme-leikkaus, hypyllä 14 ;). Piti taas testata, että miksi ne leikkaukset on Hurjan kanssa niin vaikeita. Mutta en tiedä edelleenkään, koska Tassun kanssa ne on täysin helppoja ja sujuvia silloin harvoin, kun niitä tehdään. Noh, toka kierroksella piti vaihtaa ohjaussuunnitelmaa useammassa kohdassa ja nyt tehtiin mm. persjättöjä, lähetyksiä, vastaan ottamisia ja jaakotus. Ei sujunut niin hyvin kuin eka kierros, mutta kivaa oli!


-----
Sitten Hurjan tiistain treeni. Meillä ei ollut kouluttajaa ollenkaan, joten humputeltiin vaan aika rennosti rata pari kertaa läpi. Ja Hurja tuntuikin tosi kivalta! Ainoa virhe eka kierroksella oli puomilla, kun jättäydyin taakse ottamaan vastaan hypyn 5 taakse, niin Hurja kääntyi kontaktilla mua kohti ja tipahti siitä pois ennen lupaa. Toka yrityksellä sitten nolla kokonaisuudessaan. Päällejuoksu hypyillä 7-8 sujui hyvin ja ehdin jopa pakkovalssiin kymppihypyllä, kun lähdin kasihypyltä ottamaan tarpeeksi nopeasti etumatkaa. 

 
-----
Sitten muutaman tunnin takainen Activen treeni. Tai siltä se tuntuu, kun treenataan yökyöpelivuorolla.. Me vähän juteltiin Hurjan kanssa aiemmin illalla, että kun tiistaina yhteistyö pelasi, niin voitaisiin tässä treenissä rykäistä vihdoin se nolla. Tällä kertaa vaan ei tehtykään kylmiltään koko rataa, vaan kokeiltiin ensin paria pätkää. Mä valitsin eka kohdan 1-6, koska halusin kokeilla, miten ehdin perjättöön esteiden 4 ja 5 väliin, kun kolmonen pitää kuitenkin varmistaa aika läheltä. Ihan hyvin ehdin.. :) Sitten keinupätkä putkesta 8 putkeen 12. Eka otin Hurjan liian tiukasti käsiin ja tuli keinusta ohi. Toistolla tosi hyvä! Kolmas pätkä oli vielä keppien 17 jälkeinen elämä. Taas pääsin testailemaan perjättöjä, ensin keppien jälkeen ja sitten vielä hyppyjen 18 ja 19 väliin ja tää tuntui tosi luontevalta! :) 

Sitten tehtiin koko rata, joka sujui tosi hyvin hypylle 14 asti, jossa Hurja tuli taas ihan pöllösti vaan siitä ohi. Sitten kämmittiin vielä muurilla, mutta loppurata taas sujui. Kolmannella kiekalla tehtiin sitten keinua lukuun ottamatta nolla! :) Keinulla tuli hyvin kakskakkoseen, mutta sitten varasti. En ole vieläkään päättänyt, mitä teen seuraavien kisojen suhteen.. 

3 kommenttia:

Piritta kirjoitti...

Harmi juttu tuo keinuongelma.. Kun muuten teillä sujuu radat kyllä niin hyvin!

Caorann kirjoitti...

Niinpä.. Mutta ilmoitin Hurjan nyt kuitenkin seuraaviin kisoihin lauantaille, kun toinen rata on hyppäri. Voi olla vikatikki, mutta toivottavasti ei! :)

Piritta kirjoitti...

No, huomenna taas tokon päälle vähän aksaa, niin eiköhän se keinukin saa vahvistusta :)