keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Agitreeniä

Tässä taas treenit parilta viime viikolta.

-----
Tällä Activen treenikerralla tehtiin Hurjan kanssa samaa rataa kuin edellisellä viikolla. Viime viikolla siis harjoiteltiin rataa kahdessa pätkässä ja tänään se sitten tehtiin kokonaisena. Olin taas ehtinyt viikon aikana miettiä, että miksi ohjasin tietyt kohdat niin tyhmästi ja nyt oli kerrankin mahdollisuus korjata ne! :)

Eli ensinnäkin esteet 3-5. Virheettömästi ne sujuivat aiemminkin, mutta jäin ihan turhaan odottamaan Hurjaa, että tulee nelosen yli, ennen kuin lähdin liikkumaan. Siitä syystä kaarre kolmoselta neloselle oli turhan pitkä ja sitten linja putkea kohti epävarma. Nyt lähdin vaan liikkumaan suoraan putkea kohti  heti kun Hurja oli kolmosella ja siten se olikin paljon sujuvampi! Kutosella tein jaakotuksen ja lähetys avokulmaan sujui hyvin. Renkaalla sattui eka virhe, kun Hurja tuli kehikosta läpi! Tätä mä en olisi odottanut, kun rengasvirhettä se ei ole tehnyt tosi pitkään aikaan.. Keinu oli hyvä! Toinen virhe tuli putkella 22, kun tökkäsi. Ohjasinkin kyllä pöhkösti sisäkurvista.. Siitä syystä varmaan hyppäsi putken jälkeen ton esteen 20 ennen keppejä. Loppu olikin sitten hieno, persjättö ennen ja jälkeen pussin toimi hienosti! :) 


-----
Tassun treeni OKK:lla. Se oli varmaan vielä väsynyt viikonlopun valmennuksesta, kun tuntui niin hitaalta. Pakkovalssi kakkosella ei tuntunut jatkon kannalta yhtään hyvältä, sokkari toimi paremmin. Keppien ja Aan välistä elämää treenattiin hetki, kun piti taas ohjata itselle vieraalla tavalla. Normisti olisin tehnyt persjätön putken jälkeen, mutta nyt lähetin (yritin lähettää) Tassun sylkkärillä hypylle 7 ja jättäydyin itse putken suiden puolelle. No onnistuihan se lopulta, mutta linja A-esteelle ei ollut parhaimmillaankaan suora. Hypyllä 14 tein niiston ja se toimi hyvin.

-----
Hurjan treeni OKK:lla. Oli aika haastava rata, kun siellä oli paljon välistävetoja pienillä esteväleillä ja vielä A-esteen jälkeen jatkettiin taakse päin siten, että jatkon kannalta olisi pitänyt olla ohjaamassa jo vaikka kuinka kaukana.. Mutta alkuasetelmiin verrattuna sujui tosi hyvin! :) Kakkosen ja kolmosen välinen kaarros oli aluksi turhan laaja. Ekat välistävedot 5-7 oli hyvät ja kepit imi selvästi Hurjaa puoleensa! Aan jälkeen oli siis suurimmat vaikeudet ja Hurja muuttui lopulta epävarmaksi kontaktilla pysymisenkin suhteen, kun mun oli pakko jättää se sinne ja ottaa etäisyyttä, jotta sain sen renkaan jälkeen hypyn 14 oikealle puolelle. Mutta parasta oli se, että sylkkäri hypyllä 16 toimi hyvin! :)

-----
Käytiin Tassun kanssa Mikon yksityistunnilla Anskun ja Harriksen kanssa. Mun oli aika vaikeaa osata ajatella rataa Tassun kannalta paikassa, jossa yleensä treenaan Hurjan kanssa. Siitä syystä rataan tutustumisessa meni normaalia kauemmin ja edelleen lähdin radalle aika epävarmana. Nollaa ei siis tehty, lähimainkaan! Ja tosi pitkästä aikaa unohdin itse radankin. Noh, eka haastava kohta oli pakkovalssi vitosella, kun ohjasin kolmosen takahyppynä ja leikkasin nelosputkella, niin olin sitten tietty myöhässä vitosella. Tassu hyppäsi siis hypyn 19. Kasilla pyöräytin Tassun oikealta puolelta kepeille. Kymppihypyllä se tökkäs, samaten kolmellatoista (heitin takahyppyyn ja pyörin mukana). Tulikohan kolmas tökki hypyllä 23.. Sitten tosiaan unohdin radan pituuden jälkeen.. Tassulle tökkiminen on tosi epätyypillistä, joten se varmaan reagoi siten siihen mun epävarmuuteen. Samaten vauhti oli aika huono. Toki kentän pohjakin oli Tassulle uusi.

Sitten kun treenattiin pätkiä, niin testattiin myös uusia ohjauskuvioita. Kakkosen ohjasin kauko-ohjauksena ja pakkovalssi kolmosella. Vitosen pakkovalssia hiottiin hetkinen. Seiskan jälkeen valssi ja kääntö kasilta kepeille vasemman kautta. Hypyn 11 jälkeen persjättö ja kolmellatoista niistopersjättö. Hypyn 26 sijasta Tassu sinkosi pari kertaa putkeen. 27-29 ensin perusvalsseilla ja sitten 27-28 väli sylkkärillä. Lopuksi koko rata nollalla läpi! :)


Illalla sitten uudelleen Activelle ja sama rata Hurjan kanssa. :) Nyt oli hyvä vertailla terrejä toisiinsa. Hurja on kyllä koulutettu teknisesti niin paljon laajemmalla skaalalla kuin Tassu. Mutta sitten perusohjauksessa Tassu onkin huomattavasti varmempi.

Mutta siis Hurjan kanssa kakkoselle sivuirtoaminen, pakkovalssi kolmosella ja taas vitosella, sitten tein persjätön muurin jälkeen, joka ei onnistunutkaan, vaan Hurja tuli muurista ohi. Valssi hypyllä 11 sai Hurjan valumaan aika pahasti keinua kohti. Kahestatoista tuli ohi, kun olin ajatuksissani jo niistopersjättökohdassa. Mari olisi sanonut, että Hurja ei nähnyt mun nenää.. Pituuden jälkeen Hurja hyppäsi hypyn 26 ennen putkea. Sitten rata sujuikin hyvin maaliin saakka, jopa keinu oli priima!

Lopuksi koko rata parilla uudella ohjauskuviolla ja melkein nollalla. Vitosella tein pakkovalssin sijaan pakkojaakotuksen ja sain riman tippumaan. Hypyn 11 jälkeen tein persjätön valssin sijaan ja tuntui paljon paremmalta! Putkeen 15 irtoaminen hieno! Kontaktit hienot! Ai niin, Hurja taisikin tulla muurista ohi, mutten korjannut sitä. Loppurata hyvä!

-----
Tassun eilinen treeni OKK:lla. Teemana helppo juoksurata, mutta virheestä pihalle. Ensin tehtiin rataa 1-19 ja ohjasin lähes koko tunnin pallo kädessä, että sain Tassuun parhaan vauhdin. Alkusuoralla otin reilusti etumatkaa ja muutenkin yritin ohjata mahdollisimman rennosti esteille lähetellen. Vaihtelin ohjauskuvioita monessa kohtaa ja tää rata sujuikin kivasti. Tosin avokulmissa Tassu teki ihmeen paljon virheitä, mutta ehkä se pallo häiritsi jonkin verran keskittymistä.. ;) Sitten toinen rata 1*-14*, joka osoittautuikin haastavammaksi, kun halusin tehdä niistopersjätön hypyllä 9*, niin pakka putkelta kepeille ei ihan pysynyt kasassa. Kyllähän se onnistui, mutta ei se lopultakaan kovin nätti ollut. Mutta kokonaisuutena kivat treenit ja Tassun motivaatio kohdallaan! :)


-----
Sitten vielä Hurjan eilinen treeni OKK:lla ja teemana tiukat käännökset. Kontaktit edelleen hienot ja varmat! Myös lähetys takaakiertoon kolmosella tosi hyvä, siis siten, että olin hyvin edellä ottamassa vastaan kolmosen yli. Myös nelosella taakselähetys vielä toimi ihan hyvin, mutta sitten olin jo myöhässä ja lähetys vitosputkeen oli aika tönkkö vähän joka toistolla. Kerran törmättiinkin oikein kunnolla. Hypyillä 6-9 käännökset suurimmalta osin ihan hyvät, kunhan vaan olin kääntämässä ajoissa. Ysiputkeen lähetyksen jälkeen tuli vähän kiire, kun tein kymppihypyllä niistopersjätön. Siinä Hurja meinas monesti tulla esteen samalle puolelle, missä mä oli ohjaamassa, kun olin aina vähän myöhässä. Käännös hypyllä 11 oli ihan paras, kun vaan lähetin ja samalla lähdin liikkumaan puomia kohti. Puomi löytyi joka kerta ongelmitta. :)

Ei kommentteja: